tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun aikaa

 Johan se tääkin vuosi on taas päätöksessään, joulukin tuli, oli ja meni kaikessa loistossaan ja suht hyvillä mielinkin. Itsenäisyyspäivän jälkeen käytiin mummun kanssa Annanpäivän joulumyyjäisissä Porvoossa, mummu oli ihana taas ja oli varannut mullekin ihan oman pöydän ♥ Se oli tosin mun joululahja mutta enpä mä muuta tarvinnutkaan, sain itse joululahjarahoja tienattua (: En mä ihan nollille jäänyt mutta kyllä huomaa miten käsityön hintoja koitetaan polkea alas, takana näkyvässä mummelin pöydässäkin tämä herttainen täti-ihminen myi omia tekeleitään vitosellakin per pari, eipä siinä kauheasti mun sukilla ole saumaa koska mä en ole ilmaiseksi luopumassa sydänverellä tehdyistä jutuista, pitäähän sitä jollain tässä maailmassa elää, ei pyhällä hengellä pärjää kukaan..

 No mutta, myyjäiset meni hyvin, viikko sen jälkeen pidettiin pienet privaattipikkujoulut pariskuntaporukassa Mäntsälässä koirien kanssa, minä hoidin piparitaikinan jota sitten leivottiin kuusi tuntia ja vielä kolmelta yöllä vissiin mietittiin että jokohan riittää vai vieläkö sähelletään .. :D Harukin sai pienen ihastuksen poikasen Eppuun aivan varmasti, kukaan kuka lähtee juoksuttamaan Harua siihen malliin ei voi olla kauhean paha poika (;  Vaikka se taisi olla Haru kuka juoksutti pikku-Eppua, ainakin lopuksi :D Ja näky se ihastus kyllä vähän jälkeenpäinkin, kunhan ne vaan rupeis pärjäämään sisälläkin!

Joululahjojakin onneksi olen kerennyt  tässä välissä väkertää, aika ison stressin osasin järjestää itselleni, suunnittelin tehdä iskälle, isosiskolle ja äitille siinä ohessa pienet ns. herkkukorit ja koska Jaakko on saamaton rotta, tein myös sen porukoille omat satsit kun ei mitään muuta lahjaa ollut menossa sitten. Omille rakkaille tuli tehtyä Tujua Konjakkichilisinappia omista chilipaprikoista ja punasipulihilloketta joulumausteilla, koitan saada reseptit tänne tässä ennen kuin unohdan ne, koska ainakin punasipuleista tuli ihan mielettömän hyviä, joulupöydässä maistui kalojen (joo kalojen, otin kalalautasen äitin mieliksi vaikka kaikki ketkä tuntee mut tietää mun mielipiteen kalasta) ja varsinkin laatikoiden kanssa! Sinappipurkkeja riitti Jaakollekin viemisiksi kun ei raukalla muuta ollut.. Sinappi upposi mullekin ihan pienesti annosteltuna kinkun kanssa ja onneksi etikettiinkin laitoin että tuju, vaikkei siis chili eikä edes konjakki kauheasti maistunut mutta sinappi oli vahvaa (mikään missä on Monnet nimistä konjakkia ei voi olla pahaa!). Mähän en siis sinappia yleensä syö, mutta tiedän että iskä tykkää, ja kuulemma sekin hyvää oli! Ei hernekeittoon sopivaa. Tai no, mikä ettei, jos vaan tykkää!


Joulu taasen meni oikein rauhallisesti, käytiin viemässä lahjoja ennen sitä ja aaton ja edellisen illan vietin äitin kanssa ruokaa laittaen, alusta asti väsättiin kaikki laatikot (Porkkanavuohenjuusto-, bataattiaura- ja perunasienilaatikot) ja oikeastaan ihan kaikki ruuat kaloja lukuunottamatta, mutta itse en ainakaan niihin edes halunnut keskittyä, koska kala. Tosin savustettu siika oli kyllä ihan hyvää ja meni alas, ennen meillä on aina joka pöydässä ollut lohta, mutta valkoinen kala on aina uponnut mulle paremmin kuin punainen, joku siinä vaan on. Eikä kyllä äitin tekemä appelsiinipassionmarinoitu lohikaan nyt niin paha ollut, kyllähän sitä palan maistoi..

Ja kaikki laatikotkin ja kinkku varsinkin onnistu paremmin kuin osattiin edes odottaa, ehkä se on vaan mun tapa mutta kyllä mä taisin nähdä painajaistakin että kinkkurasvat vähintään valahtaa pussista pois ja uunista lattialle.. Ei pidä maalailla piruja seinälle vai miten se meni..  Pöydässä oli myös sienisalaattia, avocadorosollia (avocado erikseen ihan vaan säilöntäsyistä), ja kinkku tietenkin, oli myös jotain valmiita kaloja. Sienisalaattiinkiin laitan reseptin sitten kun muistan/jaksan, se on vaan niin paras, suolasienistä, mulla olis ollu tomiakin mutta tähän käytetttiin ostettuja. Teen omaa sitten myöhemmin niistä mitkä suolasin syksyllä, viimeistään sitten laitan reseptiä! (Voi muistuttakaa mua jos kauheesti ees haluutte, en välttämättä ees muuten muista ku kauheesti pukkaa asiaa mut niin vähän tuntuu olevan aikaa kirjoittaa!)


Joulu-ilta sitten juotiin äitin kanssa valkoviiniglögiä ja joku äitin joululahjaksi töistä saatu punaviini avattiin ruuan kanssa (oli oikein loistavaa, en mä ennen ole hifistellytkään ruokalajien ja juoman suhteen!) ja availtiin joululahjoja Jaakonkin kanssa. Meillä oli muuten jälkkäriksi Kardemummapiparijätkiä jälkkäriksi ja päivällä kahvin kanssa oli piparijuustokakkua mikä on ollut meidän perinteenä jo varmaan seitsemän vuotta, ekaa kertaa tein sen kokonaan itse ja omasta piparitaikinasta, voi että niistäkin pitäisi laittaa reseptit ja kuvat tänne, mä olen lihonut varmaan viisi kiloa tänä vuonna taas (ja pelkästään jouluna!) kun jouluruuat vaan on niin hyviä! No joo, mutta, reseptejä mä laitan ehkä seuraaviin postauksiin..

Mä sain ainakin niin paljon ja just toivottuja ja hyödyllisiä joululahjoja etten mä voi niitä kaikkia edes luetella, enkä toisaalta edes haluakaan, mut just kaikkea tarpeellista ja hyödyllistä mä sain enemmän kuin tarpeeksi (kiitti muuten ihana muka avomiehekkeeni työkalusarjasta  uuteen kämppään ♥) ja kaikki asianomaiset kyllä tietää, oon ollut tosi iloinen kaikista lahjoista! (: Äitille mä myös ompelin mekon ihan ylläriksi, lähinnä "harjoitusmekko" että istuuko kaava, yhdellä sovituksella äitillä silmät kiinni oli näköjään onneksi tarpeeksi, trikoo on niin ihana materiaali ommella kun se antaa niin paljon anteeksi! Äitin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun hän avasi paketin ja nosti mekon sieltä ja huudahti että "mekkoko se on, eihän mulla mitään mekkoa olekaan!" No senhän mä tiesinkin, siksi mä sellaisen teinkin.. :D
Kaava on Suuri Käsityölehdestä, ja istui kyllä niin hyvin, enkä edes suuria muutoksia tehnyt! Piirsin itselleni myös saman mekon kaavat mutta sen tekemiseen ei ole ollut vielä aikaa..
Mutta joo, seuraavaksi olisi jo uusi vuosi, pitäisi uutta kämppääkin laittaa ja voi ei.. Hellurei, kämppää saa edelleenkin tulla siivoamaan silloin kun on puhe ollut, siivousjuomat ainakin on mun piikkiin niille ketkä on lupautunut vai mitä? (;

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvä sushi, parempi mieli ♥

 Joku sanoi mulle joskus että Jäken Kinsushi ei oo sellanen paikka et kannattais käydä, mä olen nyt pitänyt äitin kaa kaks kertaa kahen viikon sisään leffapäivän, viime viikolla käytiin katsomassa Muumit Rivieralla ja tänään Mielensäpahoittaja, me ollaan käyty siellä syömässä ja tänään satuttiin buffetaikaan ja hinnaksi sanottiin 14 €, katsottiin sitten pöytää että näyttääpä kyllä tarjottavat hyvältä, sushiahan me oltaisiin tilattu muutenkin ja voi juma-vitun-lauta sanon vaan, ei ole missään ikinä ollut sellaista sushimäärää valittavana! Varmaan 25 palaa meni alas ja silti kyyläsin melkeen itku silmässä pöytää kun aika monta jäi maistamatta mutta mahaan ei mahdu, enkä salaattipöytään tai lämpimiin ruokiin edes koskenut.. Pitää joku seuraavalla kerralla keskittyä sitten vain siihen toiseen puoleen koska susheja tuolla pitää oikeasti ottaa omana kertanaan, paitsi tietenkin jos maha vaan vetää, tai jos on aikaa enemmän, meillä oli äitin kanssa leffa alkamassa jo vartin päästä kun vielä juotiin ihan megahyvää jälkkäriteetä. Taas pitää vaan todeta että uudestaan pitää kyllä mennä ja paikan isäntä on kyllä ihana ♥ Pitää tosi hyvin kyllä asiakkaista huolta ja voi jestas, mä en vaan kestä sitä tosi hyvää sushimäärää! Kaikki tosi hyvälaatuisia ja kaikkia erikoisuuksiakin eikä perusbuffetsettiä! Ja yllätyin ihan tosissaan että paikan tarjoilijat ja kokkikin piti vuorollaan omaa ruokatauokoaan buffetista, en oo ikinä ennen nähnyt suomessa että paikan oma väkikin söisi ruokiaan. Se ei oo mun mielestä yhtään huono juttu, päinvastoin.

Joo, ei kyllä ollut leffapopparit tuon jälkeen mielessä :D Tää viikko on muuten kulunut aika hyvin ommellessa ja neuloessa, huomenna on joulukuun ekat myyjäiset Porvoossa. Annanpäivän markkinat on siis Linnankosken lukiolla, 11-15, tervetuloa siis, siellä on minulla ja mummullani omat pöydät ja muutenkin tarjolla on kaikkea käsityötä laidasta laitaan. Tervetuloa siis shoppailemaan tai vaikka muuten vaan aikaa viettämään, Porvoo on kiva kaupunki käydä muutenkin vaan (: Mä vietän tän illan Linnanjuhlia kommentoidessa hyvässä seurassa, juomassa, ja myyntimatskua tehdessä vielä loppuun ♥

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulualkoholi special

Okei, Joulukuu on jo alkanut ja oon varmaan jokaikisen joulusiiderin ihan innoissani ostanut jonka oon nähnyt (eli kaikki kolme :D) ja yhden kermaliköörin, ja pienenä pesusienenä kaikki on myös alas uponnut ja muutaman sanan voisin niistä ehkä sanoakin. En oo yhtään sen kummemmin jouluihminen mutta tykkään ns. "jouluisista" mauista, kaikki varmaan osaa kuvitella mitä sillä suunnilleen tarkoitan. Talvella on muuten niin pimeää, märkää, kylmää, hyi saatana, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se pullo ja piparisuklaalevy kainaloon ja mennä sohvalle tuijottamaan telkkaria ja neulomaan sukkaa.. Eikä muuten koko Prismassa edes ollut sitä saatanan piparisuklaata, juuri kun sitä olisin kaivannut ja melkeen varta vasten menin sitä hakemaan.. Onneksi vain melkein, Alko on siinä vieressä :D Ehkä ihan hyvä tosin ettei sitä ollut, se on niin pirun kallista että ihan itkettää olla sokerikoukussa. Mutta siis joo, se suklaasta, asiaan.

Aloitetaan vaikka Pulsin Joulusiideristä, sitä tuli muutenkin ekana maistettua. Prosentteja löytyy 4,8 eli Alkon puolelta löytyy tämä pullo, hintaa 3,98 €. Maku lupasi makeaa ja kaneliomenamaista, sitä se kyllä oli ja ihan mielettömän hyvä, tosin makeus melkein jätti huuliin kuvitteellisen sokerikerroksen eikä näitä juo kuin sen yhden pelkästään sen makeuden takia mutta ehkä se on ihan hyvä vain..




Seuraavat saa ihan normikaupan puolelta, Golden Cap Winter Apple (2.95 jos oikein muistan) ja Upcider Jouluomena (vähän halvempi mutta ei paljoa). Näistä kahdesta hinnan, ravintosisällön, koon ja maun puolesta voittaa ylivoimaisesti kyllä Upcider, Golden Capilla on paljon kivempi etiketti, tykkään tuon pullon ulkonäöstä ihan hirveästi mutta voi jeesus miten makeaa, ihan ku siirappia kiskoisi pullosta suoraan! Onneksi ei edes ollut sitä puolta litraa.. Upcideriä on tullut ostettua tämän jälkeenkin vielä, pullokoko on hitusen isompi ja hinta parikymmentä senttiä pienempi. Makeaahan tämäkin on, siltä ei voi välttyä mutta kun huvikseni vertailin ravintosisältöä, tässä pullossa on melkeen puolet vähemmän kaloreita kuin Golden Capilla ja maku ei tyrmää heti sokerishokkiin joten pisteet siitäkin. Ainoastaan se huono tässä on sitten se että näitähän juo sen toisenkin pullon.

Sitten on vielä Helmi nimisen merkin Uuniomena kermalikööri, 17% ja Alkosta 14.89 €. Maistuu kuulemma snapsinakin, itse en ole kokeillut (vai pitäisiköhän, tässä on aika hyvin jo kirjoitellessa pullo tyhjentynyt, vielä tuosta snapsiin riittäisi!) muuten kuin maidon kanssa jonkunlaiseksi drinkiksi lantrattuna. Kaakaoon suositellaan terästykseksi etiketin mukaan ja melkein ostinkin kaakaojauhopussin ihan tätä varten mutta ajattelin että kun yksin pullon illan mittaan kiskoo niin kyllä siinä maha turpoaa muutenkin jo aika hyvin ettei siinä enää kaakaota tarvitse.. Kermalikööri ei ole ihan kevyttä herkkua mutta haittaneeko tuo, en mä nyt ihan joka päivä sentään kermalikööripullollista kisko :D Mutta joo, on näillä hintaakin mutta silti menee jo toista pulloa (tarkennus lienee paikoillaan, siis tänä vuonna ylipäätään) eli ainakin maidon kanssa on ihan mielettömän hyvää! On kyllä siitä petollista että menee kuin lasi maitoa jos ymmärrätte mitä tarkoitan.. Ja ihan harmittaa ettei ole pipareita, ja voi vitsi tästä tulisi hyvää jätskiä! Tai molempia yhdessä, piparikermaliköörijätskiä o: Tässä on ideaa.. Vai onko? :D Pitää kokeilla jos muistan, tää ei nyt musta ainakaan kuulosta kauhean huonolta! Viime vuonna tein Jack Danielsin Winter Apple editionista omenahilloa joululahjoiksi ja se ainakin toimi niin pirun hyvin ettei tästäkään voi kauhean huonoa tulla!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Viime keskiviikkona tosiaan oli Espoossa Fidan kierrätysmuotinäytös josta lupasin pari sanaa sanoa, vaikkei kauheasti tarinoitavaa siitä välttämättä nyt olekaan.. Saavuttiin paikalle asiallisesti ekat viinilasit jo kumottuina takapenkillä ja ehdittiinpäs käydä vilkaisemassa uudet vaatetarjonnatkin kun Sellon vieressä sopivasti oltiin ja aikaa oli ennen näytöstä. Pakko sanoa että ainakin minun makuun löytyi kaikkea, pitsi ainakin näytti olevan aika kova sana muttei haittaa yhtään ja muutenkin kaikki vaikutti olevan vähän rockhenkistä, kelpaa siis! Tulee varmasti olemaan vaikea talvi vastustaa shoppailuhimoa jos vaan rahaa liikenee..






Itse näytöskään ei ollut hullumpi, kauhean hyviä kuvia ei ole tarjota, en ole ammattikuvaaja vaikka välillä yritänkin, mutta pääpiirteittäin näkee vähän millaista meininkiä oli. Melko juhlavaa, särmikästä ja hienolla tavalla joka vaate oli saanut ihan uuden ja erilaisen ilmeen! Erityisesti pidin liiveistä ja rotseista joita oli tehty pariinkin eri asukokonaisuuteen, ja Mariian kanssa huomattiin jo aikaisemminkin että selkeästi vyötärölinja on tällä kaudella kuumaa kamaa, jos sellainen löytyy!





Ylempien kuvien nahkainen hame oli "kaverihameeksi" ristitty, hame koostui kolmesta palasta joista etummainen oli vetoketjuilla yhdistetty viereisiin ja sitä kykeni vaihtelemaan erilaiseen, mikä muuttaa ilmettä huomattavasti, eikä edes näytä pöllömmältä!

Näytös oli kyllä melko virkistävä vilaus näin pitkän ajan jälkeen kun en ole kauheasti edes vaatekaupoissa pyörinyt, ja uusia tuunausideoita kyllä vilisi silmissä aika paljon, ei paskempi reissu siis! Asujahan oli siis tehty ihan hirveästi, neljän eri suunnittelijan toimesta ja kasattu näytökseen Fidan rekeistäkin ihan suoraan, enkä siis todellakaan kaikkia edes kuvannut, mutta onnistunut näytös kyllä oli ja tarjosipa yritys -30% puolen tunnin ajan myydyistä tuotteista tämän jälkeen. Mitään aarteita en kyllä lähtenyt tällä kertaa edes sen enempää penkomaan, vaikka alennusprosentti olikin aika houkutteleva, kirpparitavarasta kuitenkin aika hyvä lohkaisu vielä.

Tämän jälkeen lähdettiinkin sitten jo meille päin takaisin loppuiltaa/alkuyötä viettämään ja suunnittelemaan mökkireissua, joka saattaa osaltaan vaikuttaa myös semilaiskaan kirjoittamiseen koska olo on melko kooma jostain syystä edelleenkin jos ymmärrätte mitä tarkoitan, mutta siitä reissusta ei tarvitse internettiin avautua sen enempää ainakaan tähän hätään.. 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusi ulkoasu, uusi alku.

No niin, ehkäpä se olisi aika päivitellä vähän tätäkin blogia eloon, kaiken tämän muun rumban keskellä sain vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja päivitin ulkoasunkin vähän ainakin itseäni miellyttävämpään muotoon, joten ehkä tämä vielä tästä.. Mitään vanhoja tekstejä en raaskinut poistaa vaikka niitä ette (ainakaan toivottavasti) näekään, mutta itsestäni oli kyllä aika nostalgista lukea jotain vajanaisia ajatuksia aikojen takaa ja tulen käyttämään kyllä aiheitakin uudestaan vaikken lupaakaan että ajatukset ja ulosanti olisi yhtään sen kehittyneempää..
Muutamasta aiheestakin tässä olisi näiden blogin hiljaiselovuosien mittaan tehnyt mieli kieltämättä kirjoitella, mutta joo, ei nyt aina välttämättä ole ihan kirjoitusfiilis ihan tänne blogiin asti, ja koska ajat ja ihmiset kuitenkin muuttuvat niin olisi varmaan muutenkin hyvä aloittaa jonkunnäköisestä tilannekatsauksesta, tekee välillä itse kullekin hyvää pysähtyä miettimään että kuka sitten onkaan.

Eli siis tässä kirjoittaa 21 vuotias tällä(kin) hetkellä työtön pienen karvalapsen adoptioäiti, mieleltään erittäin teini, majapaikka Järvenpää mutta pienissä suunnitelmissa siintää muutto "omaan" kaksioon Keravalle, tällä hetkellä kämppäkaverina toimii avomiehekekokelas. Päivät kulutan milloin mitenkin, suurimmaksi osaksi neuloen tai ommellen kaikennäköistä mihin varmasti tulette tutustumaankin blogin myötä, erinäköisiä projekteja on tälläkin hetkellä kesken ja lisäähän niitä tuppaa aina tulemaan uteliaalla lapsella.. Ja koska naisethan kuuluu keittiöön, olen varmaan harvoja jotka mielellään siellä myös pysyy, tykkään puuhailla kaikkea kokkailusta muovikippojen järjestämiseen. Tosin luova hulluus ja kokeilunhalu yleensä antaa oman silauksensa varsinkin ruokien ulkonäölle, mutta kukaan ei ole vielä edes sairastunut tekeleistäni! Eikä kun oikeasti, yleensä teen hyvää ruokaa, se vaan ei välillä vakuuta.. :D



Näin alkuun ja lyhyesti tämä riittänee, mutta minäkin olen vain ihminen ja vaikka välillä saatan olla omalaatuinen, en kysyttäessä tai puhutellessa (yleensä) pure tai käy päälle, joten kommentoikaa rohkeasti jos jotain on mielessä, internet on nykyään aika sanavapaa joten antaa palaa vaan! Ja sen verran voin varmaan jo etukäteen valottaa että seuraava postaus tulee todennäköisesti olemaan melko muotitietoinen, tekee hyvää minullekin välillä päivittää uudet tuulet ja matka suuntautuukin tässä parin tunnin päästä Fidan kierrätysmuotinäytökseen Helsinkiin kera yhden maailman mahtavimman ihmisen, because girls just wanna have fun (;


 Matkaeväitä hakiessa Alkosta Prisman puolelta löytyi muuten myös kuvan joulusiiderit, Pulsin jo kokeilinkin Alkon valikoimasta, mutta kun nuokin on saatu sivistyneesti ja hienostuneesti hutaistua kitusiin niin ajankohtaisena ja joulutunnelman rakastajana on myös arvostelut kyseisistä tuotteista tulossa koska ainakin Pulsin joulusiideri (Alkosta muuten 3.98 muistaakseni) päätyy ostoskoriin vielä kun sitä kausituotteena saa! Koitan saada tehtyä ne ennen vielä jopa ensi kuuta, koska silloin vasta sesonkikaan alkaa :D